"1800 - luvulla nuori englantilainen mies matkusti Kaliforniaan etsimään kultaa. Useiden kuukausien etsinnän jälkeen, hän iski kultasuoneen. Matkallaan takaisin kotiin hän päätti poiketa New Orleansin kaupungissa. Piakkoin hän saapui paikalle, jossa oli paljon ihmisiä joiden katseet olivat kiinnitetyt samaan suuntaan. Lähestyessään hän huomasi, että ihmiset olivat kerääntyneet orjien huutokauppaan. Koska Englannissa orjuus oli lakkautettu jo useita vuosia aiemmin, niin nuoren miehen kiinnostus heräsi katselemaan miten ihminen tuli toisen ihmisen omaisuudeksi. Hän kuuli "myyty" sanojen huudon, kun tuli ihmisten keskelle. Keski-ikäinen musta mies vietiin juuri silloin pois.
Seuraavaksi nuori kaunis musta tyttö työnnettiin esittely-lavalle ja hänet laitettiin kiertämään ympäri, että kaikki voisivat nähdä hänet. Nuori mies kuuli ala-arvoisia vitsejä ja kommentteja, joissa vihjailtiin pahoista aikeista nuorta tyttöä kohtaan. Miehet nauroivat, kun he katselivat kiinteästi tätä nuorta myytävänä olevaa kohdetta lavalla.
Huutaminen alkoi ja muutamien minuuttien kuluessa hinnat nousivat monille liian korkeiksi tästä mustasta tytöstä. Kun korotushuudot jatkuivat, niin kävi selvästi ilmi, että kaksi miestä erottautuivat muista ja he olivat päättäneet saada tämän nuoren tytön omistukseensa. Huutojen lomassa he vitsailivat siitä, mitä he aikoivat tehdä tämän tytön kanssa ja miten toinen joutuisi jäämään siitä kaikesta ilosta paitsi. Nuori englantilainen seisoi hiljaa seuratessaan tätä näytelmää ja viha alkoi velloa hänen sisimmässään. Lopulta toinen huutajista koroitti hinnan toisen saavuttamattomiin. Tyttö katsoi lavalta alas. Meklari alkoi huutamaan: "ensimmäinen kerta ! toinen kerta!.... ".
Aivan juuri ennenkuin viimeinen huuto kuului, englantilainen nuorukainen huusi summan, joka oli kaksi kertaa korkeampi kuin korkein tarjous ja niin suuri, ettei kukaan olisi voinut sellaista kuvitellakaan maksaa orjasta. Kansa puhkesi nauramaan, luullen että tämä nuorukainen vain vitsaili toivoessaan saada tämän tytön itselleen. Meklari vaati nuorukaista tulemaan esille ja näyttämään rahansa, mikäli hän oli tosissaan. Nuorukainen tuli meklarin luokse ja avasi säkkinsä, joka oli kultaa täynnä. Meklari ravisteli päätänsä epäuskossaan,kun hän vinkkasi tytön annettavaksi nuorukaiselle.
Tyttö käveli alas lavalta askel askeleelta, kunnes hän oli katsomassa silmästä silmään tätä nuorukaista. Tyttö sylkäisi suoraan nuoren miehen kasvoihin ja kiristetyin hampain sanoi : "Minä vihaan sinua!". Nuori mies sanomatta sanaakaan, pyyhki kasvonsa ja maksoi meklarille, otti tytön kädestä kiinni ja talutti hänet pois yhä nauravan kansan keskeltä.
Nuori mies näytti etsivän jotain erityistä, kun he kulkivat kaupungin katuja pitkin ja poikin. Lopulta hän pysähtyi eräänlaisen kaupan eteen, eikä orjatyttö tiennyt lainkaan millaisen kaupan eteen he pysähtyivät. Tyttö jäi ulkopuolelle, kun tämä kasvoiltaan likainen kullankaivaja-nuorukainen meni sisälle ja alkoi keskustelemaan vanhemman miehen kanssa. Tyttö ei kyennyt saamaan selvää, mitä he siellä puhuivat. Sitten äänet nousivat korkeammaksi ja tyttö kuuli kuinka tuo vanhempi mies huusi : "Mutta se on laki ! Se on laki !". Katsoessaan sisälle, hän näki nuorukaisen taas kaivavan reppuansa ja tyhjäävän loput kultansa pöydälle. Miltei vastenmielisen katseen siivittämänä vanhempi mies otti vastaan kullan ja meni takahuoneeseen. Sieltä hän tuli pian takaisin jonkin paperin kanssa ja molemmat heistä allekirjoittivat sen.
Tyttö katsoi poispäin kun nuorukainen tuli ulos liikkeestä rappuja alas. Hän ojensi kätensi tyttöä kohti ja sanoi "Tässä on sinun vapautuspaperisi. Sinä olet vapaa." Tyttö ei katsonut ylös. Nuorukainen yritti uudelleen. "Tässä, nämä ovat paperit, joissa sanotaan, että sinä ole vapaa. Ota nämä". "Minä vihaan sinua" , vastasi musta tyttö ja kieltäytyi katsomasta häntä ja lisäsi: "Miksi sinä teet minusta pilkkaa ?". "Ei , kuuntele" , nuori mies aneli. "Nämä ovat todella sinun vapautuspaperisi. Sinä olet nyt vapaa ihminen." Tyttö katsoi papereita, sitten hän katsoi nuorukaiseen ja katsoi jälleen papereihin. "Sinähän juuri ostit minut ? Ja nytkö sinä olisit vapauttamassa minut ?". " Niin, sen takia minä ostin sinut. Minä ostin sinut, antaakseni sinulle vapauden.", nuorukainen vakuutti. Silloin nuori kaunis tyttö lankesi polvilleen nuorukaisen eteen, silmät vuotaen kyynelistä hänen kauniilla kasvoillaan. "Sinä ostit minut antaaksesi minulle vapauden ! Sinä ostit minut antaaksesi minulle vapauden !", hän sanoi yhä uudelleen ja uudelleen. Nuorukainen ei puhunut mitään. Tarrautuen hänen mutaisiin saappaisiin, tyttö katsoi nuorukaista ylös ja sanoi: "Ainoa asia, mitä minä tahdon tehdä on saada palvella sinua - koska sinä ostit minut antaaksesi minulle vapauden!".
Tämä kertomus muistuttaa meitä pääsiäisenä siitä, mitä Herramme Jeesus teki puolestamme Golgatalla 2000 vuotta sitten. Me olemme kaikki olleet synnin ja kuoleman orjia. Mutta Kristus tuli ja osti meidät vapaaksi niistä. Hän osti meidät Hänen kalliilla verellään, että me voisimme olla vapaita.
"tietäen, ettette ole millään katoavaisella, ette hopealla ettekä kullalla, lunastetut turhasta, isiltä peritystä vaelluksestanne, vaan Kristuksen kalliilla verellä, niinkuin virheettömän ja tahrattoman karitsan," (1.Piet 1:18-19)
Olkoon meillä samanlainen mieli ja sydämen asenne kuin tällä vapautetulla nuorella mustalla tytöllä. Että rakastaisimme Vapahtajaamme sydämemme joka lyönnillä ja että suurin intohimomme olisi vain saada palvella Häntä, joka meidän edestämme maksoi kalliin ja mittaamattoman hinnan, että me saisimme olla vapaita synnin ja saatanan vallasta - eikä vain nyt tässä hetkessä, vaan iankaikkisesta iankaikkiseen !
lauantai, 23. huhtikuuta 2011
tiistai, 1. helmikuuta 2011
Jeesus purki erottavan väliseinän ...
Jeesushan tuli purkamaan erottavan väliseinän ja nyt me ihmiset olemme niin monesti sen erottavan väliseinän tehneet uudelleen niin maailman ja seurakunnan välille kuin myös uskovien veljien ja sisarien välille. Mutta Herra tahtoisi, että me olisimme kaikki yhtä – me veljet ja sisaret, että maailma voisi siitä meidät tuntea Hänen opetuslapsikseen ja uskoa, että Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että Hän lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan ettei yksikään, joka Häneen uskoo hukkuisi vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Näin Raamattu ilmoittaa meille Joh 17:21-23 ja Joh 3:16 kohtien kautta.
Nämä aiheet ovat olleet sydämelläni erityisen voimallisesti viimeisten viikkojen aikana. Olen ollut niin murheellinen ja voisinpa sanoa, että myös surun täyttämä kaikesta siitä tunteesta, jota koen hengessä tästä tilanteesta, kun Pyhä Henki raskaasti tästä todistaa minussa. Voi miksi me olemme tällaisia ja tässä tarkoitan yhtä lailla itseäni kuin ketä muuta tahansakin. En voi osoittaa sormella tässä asiassa ketään toista – kuin ainoastaan itseäni. Ja jokainen tutkikoon itseänsä ja tehköön parannusta sen mukaisesti.
Olen Herran edessä ollut tämän asian kanssa pitkään ja tuskaillut asiaa ja kysellyt, että mitä voisin tehdä vaikuttaakseni asiaan jollain tapaa parantavalla tavalla enkä suinkaan pahentaen sitä. Ja olen pyytänyt Herraa paljastamaan, jos minun toimissani on jotain sellaista Hänen palvelijanaan, joka voisi tuottaa vääränlaista hedelmää Kristuksen ruumiin yhteydelle. Ja varmasti olen tehnyt virheitä ja ilmaissutkin asioita joskus väärin – vaikka se ei ole ollut tarkoitukseni. Herra minua armahtakoon ja pyydän, että toisetkin voisivat.
Mitä Paavali meille opettaa ?
Tässä haluan sinulle kirjoittaa hieman Paavalista – kuinka hän voisi olla meille esimerkkinä kaikessa, kuten hän itsekin kehoittaa seuraajiansa (joita mekin olemme) tekemään. Näin ainakin Korinton seurakunnalle 1.Kor 4:16 ja 1. Kor 11:1 jakeissa sekä Filippiläiskirjeessään 3 luvussa 15-17 jakeissa seuraavasti :
”Olkoon siis meillä, niin monta kuin meitä on täydellistä, tämä mieli; ja jos teillä jossakin kohden on toinen mieli, niin Jumala on siinäkin teille ilmoittava, kuinka asia on. Kunhan vain, mihin saakka olemme ehtineetkin, vaellamme samaa tietä! Olkaa minun seuraajiani, veljet, ja katselkaa niitä, jotka näin vaeltavat, niinkuin me olemme teille esikuvana. ”
Paavalin kirjeissä Kolossalaisille eli siis Kolossan kaupungissa olevalle seurakunnalle ja yksittäiskirjeessä Filemonille, joka oli eräs Kolossassa asunut palvelija, hän tuo julki pyhien yhteyttä ja keskinäistä rakkautta toisiansa kohtaan. Samoin myös hänen oma suhtautumisensa pyhiin apostolina on ihailtavaa näissä kirjeissä.
Lähtökohtana voidaan ottaa tässä tilanne, josta käsin Paavali lähestyy seurakunnan jäseniä. Ja nyt on hyvä muistaa, että kun Paavali kirjoittaa ”Kolossassa asuville pyhille ja uskoville veljille Kristuksessa.” Kol 1:2 , niin siinä tarkoitetaan juuri sitä. Seurakunta Kolossassa koostui, niinkuin tänäkin päivänä koostuu, kaikista sillä alueella olleista uudestisyntyneistä kristityistä, jotka oli liitetty seurakuntaan eli Kristuksen ruumiiseen Pyhän Hengen saamisen kautta uudestisyntymisessä. Näin siis Jumalan Sanan mukaan :
” Sillä niinkuin ruumis on yksi ja siinä on monta jäsentä, mutta kaikki ruumiin jäsenet, vaikka niitä on monta, ovat yksi ruumis, niin on Kristuskin; sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä.” 1.Kor 12:12-13
Tässä Kolossalaiskirjeessä Paavali siis lähestyy kaikkia Kolossan alueella olevia pyhiä – riippumatta siitä, missä he ovat pitäneet keskinäisiä seurakunnan kokoontumisia.
Tämän kirjeen on Paavali todennäköisesti kirjoittanut Roomassa ollessaan vuoden 62 jKr loppupuolella. (Toiset lähteet kertovat sen kirjoitetun Roomassa n. 60 jKr ja eräät, että se olisi kirjoitettu vuoden 58-60 jKr Paavalin ollessa vangittuna Kesareassa ?)
Vaikka Paavali onkin tämän kirjeen kirjoittaja, niin siitä ollaan eri mieltä, onko Paavali perustanut tämän Kolossan seurakunnan? Sen puolesta kirjoittavat monet kansainväliset Raamatun selitysteokset, mutta esimerkiksi suomenkielisestä Novumista ja Isosta Raamatun Tietosanakirjasta käy ilmi, että Kolossan seurakunnan perustajana voidaan pitää myös Epafraata (Epafroditus) esim. Kol 1:7 perusteella.
Jos perustajana on ollut Epafraas, niin se tuo edelleen meille syvemmän näkökulman Paavalin apostolin virkaan, joka ei vain rajoittunut perustamiinsa seurakuntiin vaan myös toisten perustamien seurakuntien ohjeistamiseen, rakentamiseen ja nuhteluun. Tämä käy myös ilmi muissa hänen kirjeissään (esim. Room) ja myös tässä kirjeessä Kol 2:1 jakeessa ” Sillä minä tahdon, että te tiedätte, kuinka suuri kilvoittelu minulla on teidän tähtenne ja laodikealaisten ja kaikkien tähden, jotka eivät ole minun ruumiillisia kasvojani nähneet, ”
Tämä kuvastaa Paavalin arvovaltaa kaikkiin seurakuntiin nähden ja sitä, kuinka he pitivät hänen apostolin virkaansa Jumalan antamana virkana eikä ihmisten antamana. (Tässä voisimmekin miettiä, että missä ovat maassamme Jumalalta apostolin viran saaneet ”Paavalit” ? Ne, joiden ääni otettaisiin vastaan Kristuksen koko seurakunnassa – sillä arkuudella ja arvovallalla, minkä Herramme Jeesus Kristus, seurakunnan pää, sen tahtoisi otettavan vastaan seurakunnan rakentumiseksi ?)
Paavali kiittää yhdessä Timoteuksen kanssa Jumalaa aina rukoillessaan kolossalaisten pyhien edestä, siitä uskosta Kristuksessa ja rakkaudesta, mikä heillä oli kaikkia pyhiä kohtaan ! Kol 1:3-4 jakeissa.
Rakkaudesta kaikkia pyhiä kohtaan – siis koko Kolossan kaupungissa. Voi kuinka ihmeellistä ja ihailtavaa Kristuksen elämää. Todellista Hengen hedelmän ilmenemistä.
Paavali ei siis erottele ketään pyhää toisestaan tuolla alueella eikä tuomitse heitä heidän mielipiteidensä, käyttäytymisen tai minkään muunkaan asian vuoksi erityisesti – toisin kuin esimerkiksi Korinton seurakunnassa monista asioista – puoluehengestä, synnissä elämisestä, kateudesta, riitaisuuksista jne..
Ja jos se väittämä pitää paikkansa, että hän ei ole seurakunnan perustaja vaan Epafraas, niin sitä suuremmin meidän tulee ihailla hänen asennettaan ja rakkaudellista lähestymistään Kolossassa asuvia pyhiä kohtaan – voisiko sanoa – isällistä huolenpitoaan.
Kirjeestä käy ilmi, kuinka Paavali on huolissaan kolossalaisten opin puhtauden säilymisestä sekä myös heidän yhteyden säilymisestä. Koskapa heidän pariin oli tullut harhaopettajia, jotka tahtoivat tuoda oppia, joka vetosi ja koroitti ihmisten perinnäissääntöjä ja maailman alkeisvoimia.
Paavalihan oli juuri muutamia vuosia aiemmin (n.55 jKr) saanut nähdä mitä Korinton seurakunnassa tapahtui. Kuinka siellä oli tullut jakautumista ja puolueita. Siksi hän oli tästä myös murheellinen kolossalaisten osalta ja tahtoi ohjeistaa heitä ettei näin kävisi. Tässä viittaus Korintossa tapahtuneeseen mm. 1.Kor 1:11-13 ” Sillä Kloen perheväeltä olen saanut teistä kuulla, veljeni, että teillä on riitoja keskuudessanne. Tarkoitan sitä, että yksi teistä sanoo: "Minä olen Paavalin puolta", toinen: "Minä Apolloksen", joku taas: "Minä Keefaan", joku vielä: "Minä Kristuksen". Onko Kristus jaettu? Ei kaiketi Paavali ole ristiinnaulittu teidän edestänne? Vai oletteko te kastetut Paavalin nimeen? ”
Lähinnä Kolossalaiskirjeen toisesta luvusta voimme nähdä, että ilmeisesti nämä harhaopettajat korostivat juutalaisten juhlien ja tapojen noudattamista (Kol 2:17-18), tahtoivat ympärileikkauttaa pyhiä edellytyksenä pelastumiselle (2:11) (srk:nnassa oli todennäköisesti sekä juutalaisuudesta että pakanuudesta kääntyneitä) ja halusivat väheksyä Jeesuksen ristin työn voimaa ja täydellisyyttä pyrkien koroittamaan oman nöyryyden ja tekojen merkitystä sekä ehkä tietoja, joita olivat saaneet enkeli-ilmestyksistä (jakeissa 18-19).
Sen tähden Paavali muistuttaa kaikessa Jeesuksen ristin työn täydellisyyttä (Kol 2:14-15) ja kuinka Hänessä on kaikki viisauden ja tiedon aarteet kätkettyinä (Kol 2:3).
Ja sen jälkeen Paavali muistuttamalla vain kehoittaa heitä kiinnittämään mielensä Kristukseen, siihen mikä on ylhäällä eikä mikä on maan päällä (Kol 3:1-2). Panemaan pois lihan teot eli kuolettamalla kaikki maalliset jäsenet ja pukeutumaan sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, sävyisyyteen, pitkämielisyyteen ja kärsimään toinen toistaan ja antamaan toinen toisilleen anteeksi, jos kenellä on moitetta toista vastan, jne. (Kol 3:5-17).
Näin siis isällisellä huolenpidolla Paavali tahtoi ohjata ja varoittaa Kolossassa asuvia pyhiä, että heillä säilyisi keskinäinen yhteys ja rakkaus kaikkia pyhiä kohtaan, josta hän heitä kirjeen alussa ylisti ! (Kol 1:4).
Ja kun tähän liitämme vielä muutaman ajatuksen kirjeestä Filemonille sekä lopputervehdyksistä ilmenevät viestit ja kehoitukset myös Kolossalaiskirjeestä, niin saatamme saada jonkinlaisen kokonaiskäsityksen siitä, millaista asennetta ja käyttäytymistä kaikkia pyhiä kohtaan meidänkin tulisi etsiä kristittyinä seurakunnassa eli Kristuksen ruumiissa; edistääksemme Jumalan Valtakunnan esiintulemista tämän maailman keskellä.
Katsomme siis hieman Paavalin kirjettä Filemonille. Muistutan siis, että Filemon asui Kolossassa eli oli yksi Kolossan seurakuntaan kuuluneista pyhistä.
Filem 1:1-5
1. Paavali, Kristuksen Jeesuksen vanki, ja veli Timoteus rakkaalle Filemonille, työtoverillemme,
2. ja Appialle, sisarellemme, ja Arkippukselle, taistelutoverillemme, ja sinun kodissasi kokoontuvalle seurakunnalle.
3. Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!
4. Minä kiitän Jumalaani aina, muistaessani sinua rukouksissani,
5. sillä minä olen kuullut sinun rakkaudestasi ja uskostasi, joka sinulla on Herraan Jeesukseen ja kaikkia pyhiä kohtaan;
Tässä Paavali ja Timoteus pitää Filemonia heidän työtoverinaan ja Paavali kiittää tässä myös Filemonin rakkaudesta kaikkia pyhiä kohtaan, joka oli luonteenomaista siihen aikaan Kolossan seurakunnalle kokonaisuudessaan.
Filemonin lisäksi kirjeen alkutervehdyksen kohteena mainitaan Appia (perimätiedon mukaan Filemonin vaimo) ja Arkippus (perimätiedon mukaan heidän poikansa) sekä myös Filemonin kodissa kokoontuva seurakunta.
Kyseessä oli siis Kolossan seurakunta, joka kokoontui siis ainakin Filemonin kodissa.
Kuten tiedämme arkeologisista kaivauksista ja historian kirjoituksista, niin tuohon aikaan kodit olivat yleensä hyvin pieniä kooltaan. Myös Kolossalaiskirjeen sisällöstä käy selville, että Paavali puhutteli kirjeessä useita veljiä, useita isiä, äitejä, lapsia sekä myös isäntiä ja palvelijoita, joten Kolossan seurakunnan koko oli ilmeisen suuri. Ja myös tiedämme, että alkuseurakunnan aikana oli yleinen tapa kokoontua kodeissa, kuten myös pyhäkössä tai kouluilla, kuten Paavali itsekin teki julistustyössään. Vasta myöhemmin alettiin rakentamaan erillisiä rakennuksia seurakunnan pyhien kokoontumista varten. Tästä voimme siis päätellä, että Filemonin koti oli todennäköisesti vain yksi monista Kolossan seurakunnan alueella.
Tärkeä näkökohta on tässä huomioida edelleen se, että Paavali kirjeessään korostaa myös Filemonin rakkautta kaikkia pyhiä kohtaan, kuten aiemmin luimme Kolossalaiskirjeestä. Siis sekään tosiasia, että todennäköisesti kaikki eivät mahtuneet tai muuten voineet osallistua Filemonin kodissa tapahtuneisiin seurakunnan kokoontumisiin, ei eroittanut heitä toisten yhteydestä eikä vähentänyt heidän rakkauttaan toisiansa kohtaan Kolossan kaupungin alueella.
Eikä sekään, että toiset pyhät Kolossan kaupungissa todennäköisesti mieltyivät kokoontumiseen jonkun toisen kodissa ennemmin kuin Filemonin kodissa. Silti he kaikki olivat edelleen yhtä Kolossan seurakuntaa, jota voitiin jopa kehua rakkaudesta kaikkia pyhiä kohtaan sillä alueella. Kaikki olivat siis yhtä Kristuksessa ja jäseninä Kristuksen ruumiissa eli seurakunnassa. Ei ollut eroittavia väliseiniä, puolueita, ei nimiä tai muutakaan. Kaikki kunnioittivat ja arvostivat toisiaan. Ja silti varmasti oli ihmisillä silloinkin erilaisia mielipiteitä ja eri näkemyksiä oppikysymyksistä.
Edelleen voimme nähdä tämän rakkauden ja yhteyden tulevan myös läpi Paavalin sanoista Filemonille kirjeen seuraavissa jakeissa:
Fil 1:6-7
6. ja rukoukseni on, että sinun uskosi, se usko, joka on meille yhteinen, olisi väkevä kaiken hyvän tuntemisessa, mikä meillä Kristuksessa on.
7. Sillä minä olen saanut paljon iloa ja lohdutusta sinun rakkaudestasi, koska pyhien sydämet ovat virvoittuneet sinun kauttasi, veljeni.
Tässä Paavali kiittää Filemonia siitä, kuinka hänen kodissaan ovat pyhien sydämet saaneet virvoittua.
Ja seuraavissa jakeissa näemme, kuinka Paavali lähestyy Filemonia isällisesti, vaikka hänellä olisi apostolin aseman kautta mahdollisuus häntä käskeäkin :
Fil 1:8-12
8. Sentähden, vaikka minulla Kristuksessa on paljon rohkeutta käskeä sinua tekemään, mitä tehdä tulee,
9. niin rakkauden tähden minä kuitenkin mieluummin pyydän, ollen tämmöinen kuin olen, minä vanha Paavali, ja nyt myös Kristuksen Jeesuksen vanki -
10. pyydän sinua poikani puolesta, jonka minä kahleissani synnytin, Onesimuksen puolesta,
11. sinulle ennen hyödyttömän, mutta nyt sekä sinulle että minulle hyödyllisen;
12. hänet minä lähetän sinulle takaisin, hänet, se on: oman sydämeni.
Näissä ja myöhemmissä jakeissa Paavali siis ohjeistaa isällisesti Filemonia ottamaan vastaan takaisin orjansa – Onesimuksen, joka oli ilmeisesti karannut hänen luotaan ja vieraillut Paavalin luona Roomassa vankilassa, jossa Paavali oli hänet saanut johdattaa uskoon (jae 10).
Paavalin hyväksyntää ja kiitollisuutta Kolossan seurakunnan toimintaa kohtaan myös Filemonin kodissa vahvistaa edelleen myös Kolossalaiskirjeen 4 luvun jae 17, jossa Paavali kirjoittaa näin: ”Ja sanokaa Arkippukselle: "Ota vaari virasta, jonka olet saanut Herrassa, että sen täysin toimitat".
Ja tässä Filemonin kirjeen alkutervehdyksessähän me näimme, että se oli osoitettu myös Arkippukselle, joka perimätiedon mukaan olisi ollut Filemonin poika. Perimätietojen mukaan Arkippus olisi toiminut Kolossan seurakunnassa saarnaajan tehtävissä ja myöhemmin kenties Laodikean piispana. (Filemonia on myös pidetty eräiden perimätietojen mukaan Kolossan seurakunnan piispana eli johtajana.) Näitä tietoja ei kuitenkaan Raamattu sellaisenaan vahvista, joten kannattaa jättää ne omaan arvoonsa.
Paavalin kehoituksesta kuitenkin tässä Kol 4:17 jakeessa sekä Filemonin kirjeen 1:2 viittauksesta ”taistelutoveriimme” käy ilmi, että kyseessä voisi olla julistustyötä tekevästä palvelijasta.
Eli kaikesta näistä edellä esille tulleista asioista voimme yhteenvetona todeta lopuksi seuraavaa: Kolossan seurakunnan yhteys ja rakkaus kaikkia pyhiä kohtaan oli Paavalin kirjeissä yhteinen nimittäjä. Vaikkakin hän murehti sen jatkumisesta, niin hän pyrki käyttämään apostolin virkaansa ohjatakseen seurakuntaa rakkaudella (vaikka ei ollut ilmeisesti sen perustaja) oikeaan suuntaan, koska harhaopettajia oli alkanut alueella kierrellä. Paavali kehoitti Filemonia jatkamaan hyvää työtänsä Herrassa, samoin Arkippusta pitämään vaarin virastansa ilmeisesti sananjulistajan tehtävässään, kun todennäköinen seurakunnan perustaja Epafraas oli vankitoverina Paavalin kanssa (Filem 1:23).
Kolossan seurakunnan pyhillä oli vahva yhteys ja keskinäinen rakkaus. Sitä ei voinut horjuttaa harhaopettajien vierailu alueella, toisin kuin oli käynyt Korintossa, jossa oli riitaisuutta, kateutta ja puoluehenkisyyttä. Siksi Paavalikin ohjasi Kolossan kaupungin pyhiä kirjeellään luottaen heidän rakkautensa Jumalaan ja toisiinsa olevan suurempi kuin mikään vihollisen juoni.
Valitettavasti taidamme tänä päivänä nähdä enemmänkin Korinton kaupungissa ollutta pyhien toimintaa kuin Kolossan kaupungissa ollutta ?
Näemme kuinka vihollinen on onnistunut hajoittamaan seurakunnan pieniksi palasiksi ja erottautuneen toinen toistensa yhteydestä. Voimme elää todeksi Paavalin sanat Korinton seurakunnalle ”Tarkoitan sitä, että yksi teistä sanoo: "Minä olen Paavalin puolta", toinen: "Minä Apolloksen", joku taas: "Minä Keefaan", joku vielä: "Minä Kristuksen"(1. Kor 1:12). Meille jää siis kysymys, kuten Paavalillekin seuraavassa jakeessa: ”Onko Kristus jaettu?”
Nykyiselle tilanteelle, jossa on eri seurakuntia johtajineen, nimineen, tapoineen sekä oppeineen kymmenittäin yhdellä paikkakunnalla, emme ilmeisesti voi juuri mitään. Mutta voimme tehdä sen, mikä meille kuuluu. Puhdistaa sydämemme ja alkaa rakastamaan kaikkia pyhiä siinä kaupungissa, missä elämme ja toimimme. Kuulummehan kaikki yhdessä Kristuksen ruumiiseen. Ehkäpä sen kautta voimme saada Jumalan käden liikeelle.
Se mikä on mahdotonta ihmisille – on Jumalalle mahdollista.
Tehkäämme siis rakkaat oma osuutemme ja puhdistautukaamme kaikesta epäpyhästä panettelusta, valheen puhumisesta, arvostelusta ja kateudesta toisiamme kohtaan ”Ja rauhan Jumala on pian musertava saatanan teidän jalkojenne alle. Herramme Jeesuksen armo olkoon teidän kanssanne” Room 16:20
Siunaten
Juha Norolampi
Nämä aiheet ovat olleet sydämelläni erityisen voimallisesti viimeisten viikkojen aikana. Olen ollut niin murheellinen ja voisinpa sanoa, että myös surun täyttämä kaikesta siitä tunteesta, jota koen hengessä tästä tilanteesta, kun Pyhä Henki raskaasti tästä todistaa minussa. Voi miksi me olemme tällaisia ja tässä tarkoitan yhtä lailla itseäni kuin ketä muuta tahansakin. En voi osoittaa sormella tässä asiassa ketään toista – kuin ainoastaan itseäni. Ja jokainen tutkikoon itseänsä ja tehköön parannusta sen mukaisesti.
Olen Herran edessä ollut tämän asian kanssa pitkään ja tuskaillut asiaa ja kysellyt, että mitä voisin tehdä vaikuttaakseni asiaan jollain tapaa parantavalla tavalla enkä suinkaan pahentaen sitä. Ja olen pyytänyt Herraa paljastamaan, jos minun toimissani on jotain sellaista Hänen palvelijanaan, joka voisi tuottaa vääränlaista hedelmää Kristuksen ruumiin yhteydelle. Ja varmasti olen tehnyt virheitä ja ilmaissutkin asioita joskus väärin – vaikka se ei ole ollut tarkoitukseni. Herra minua armahtakoon ja pyydän, että toisetkin voisivat.
Mitä Paavali meille opettaa ?
Tässä haluan sinulle kirjoittaa hieman Paavalista – kuinka hän voisi olla meille esimerkkinä kaikessa, kuten hän itsekin kehoittaa seuraajiansa (joita mekin olemme) tekemään. Näin ainakin Korinton seurakunnalle 1.Kor 4:16 ja 1. Kor 11:1 jakeissa sekä Filippiläiskirjeessään 3 luvussa 15-17 jakeissa seuraavasti :
”Olkoon siis meillä, niin monta kuin meitä on täydellistä, tämä mieli; ja jos teillä jossakin kohden on toinen mieli, niin Jumala on siinäkin teille ilmoittava, kuinka asia on. Kunhan vain, mihin saakka olemme ehtineetkin, vaellamme samaa tietä! Olkaa minun seuraajiani, veljet, ja katselkaa niitä, jotka näin vaeltavat, niinkuin me olemme teille esikuvana. ”
Paavalin kirjeissä Kolossalaisille eli siis Kolossan kaupungissa olevalle seurakunnalle ja yksittäiskirjeessä Filemonille, joka oli eräs Kolossassa asunut palvelija, hän tuo julki pyhien yhteyttä ja keskinäistä rakkautta toisiansa kohtaan. Samoin myös hänen oma suhtautumisensa pyhiin apostolina on ihailtavaa näissä kirjeissä.
Lähtökohtana voidaan ottaa tässä tilanne, josta käsin Paavali lähestyy seurakunnan jäseniä. Ja nyt on hyvä muistaa, että kun Paavali kirjoittaa ”Kolossassa asuville pyhille ja uskoville veljille Kristuksessa.” Kol 1:2 , niin siinä tarkoitetaan juuri sitä. Seurakunta Kolossassa koostui, niinkuin tänäkin päivänä koostuu, kaikista sillä alueella olleista uudestisyntyneistä kristityistä, jotka oli liitetty seurakuntaan eli Kristuksen ruumiiseen Pyhän Hengen saamisen kautta uudestisyntymisessä. Näin siis Jumalan Sanan mukaan :
” Sillä niinkuin ruumis on yksi ja siinä on monta jäsentä, mutta kaikki ruumiin jäsenet, vaikka niitä on monta, ovat yksi ruumis, niin on Kristuskin; sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä.” 1.Kor 12:12-13
Tässä Kolossalaiskirjeessä Paavali siis lähestyy kaikkia Kolossan alueella olevia pyhiä – riippumatta siitä, missä he ovat pitäneet keskinäisiä seurakunnan kokoontumisia.
Tämän kirjeen on Paavali todennäköisesti kirjoittanut Roomassa ollessaan vuoden 62 jKr loppupuolella. (Toiset lähteet kertovat sen kirjoitetun Roomassa n. 60 jKr ja eräät, että se olisi kirjoitettu vuoden 58-60 jKr Paavalin ollessa vangittuna Kesareassa ?)
Vaikka Paavali onkin tämän kirjeen kirjoittaja, niin siitä ollaan eri mieltä, onko Paavali perustanut tämän Kolossan seurakunnan? Sen puolesta kirjoittavat monet kansainväliset Raamatun selitysteokset, mutta esimerkiksi suomenkielisestä Novumista ja Isosta Raamatun Tietosanakirjasta käy ilmi, että Kolossan seurakunnan perustajana voidaan pitää myös Epafraata (Epafroditus) esim. Kol 1:7 perusteella.
Jos perustajana on ollut Epafraas, niin se tuo edelleen meille syvemmän näkökulman Paavalin apostolin virkaan, joka ei vain rajoittunut perustamiinsa seurakuntiin vaan myös toisten perustamien seurakuntien ohjeistamiseen, rakentamiseen ja nuhteluun. Tämä käy myös ilmi muissa hänen kirjeissään (esim. Room) ja myös tässä kirjeessä Kol 2:1 jakeessa ” Sillä minä tahdon, että te tiedätte, kuinka suuri kilvoittelu minulla on teidän tähtenne ja laodikealaisten ja kaikkien tähden, jotka eivät ole minun ruumiillisia kasvojani nähneet, ”
Tämä kuvastaa Paavalin arvovaltaa kaikkiin seurakuntiin nähden ja sitä, kuinka he pitivät hänen apostolin virkaansa Jumalan antamana virkana eikä ihmisten antamana. (Tässä voisimmekin miettiä, että missä ovat maassamme Jumalalta apostolin viran saaneet ”Paavalit” ? Ne, joiden ääni otettaisiin vastaan Kristuksen koko seurakunnassa – sillä arkuudella ja arvovallalla, minkä Herramme Jeesus Kristus, seurakunnan pää, sen tahtoisi otettavan vastaan seurakunnan rakentumiseksi ?)
Paavali kiittää yhdessä Timoteuksen kanssa Jumalaa aina rukoillessaan kolossalaisten pyhien edestä, siitä uskosta Kristuksessa ja rakkaudesta, mikä heillä oli kaikkia pyhiä kohtaan ! Kol 1:3-4 jakeissa.
Rakkaudesta kaikkia pyhiä kohtaan – siis koko Kolossan kaupungissa. Voi kuinka ihmeellistä ja ihailtavaa Kristuksen elämää. Todellista Hengen hedelmän ilmenemistä.
Paavali ei siis erottele ketään pyhää toisestaan tuolla alueella eikä tuomitse heitä heidän mielipiteidensä, käyttäytymisen tai minkään muunkaan asian vuoksi erityisesti – toisin kuin esimerkiksi Korinton seurakunnassa monista asioista – puoluehengestä, synnissä elämisestä, kateudesta, riitaisuuksista jne..
Ja jos se väittämä pitää paikkansa, että hän ei ole seurakunnan perustaja vaan Epafraas, niin sitä suuremmin meidän tulee ihailla hänen asennettaan ja rakkaudellista lähestymistään Kolossassa asuvia pyhiä kohtaan – voisiko sanoa – isällistä huolenpitoaan.
Kirjeestä käy ilmi, kuinka Paavali on huolissaan kolossalaisten opin puhtauden säilymisestä sekä myös heidän yhteyden säilymisestä. Koskapa heidän pariin oli tullut harhaopettajia, jotka tahtoivat tuoda oppia, joka vetosi ja koroitti ihmisten perinnäissääntöjä ja maailman alkeisvoimia.
Paavalihan oli juuri muutamia vuosia aiemmin (n.55 jKr) saanut nähdä mitä Korinton seurakunnassa tapahtui. Kuinka siellä oli tullut jakautumista ja puolueita. Siksi hän oli tästä myös murheellinen kolossalaisten osalta ja tahtoi ohjeistaa heitä ettei näin kävisi. Tässä viittaus Korintossa tapahtuneeseen mm. 1.Kor 1:11-13 ” Sillä Kloen perheväeltä olen saanut teistä kuulla, veljeni, että teillä on riitoja keskuudessanne. Tarkoitan sitä, että yksi teistä sanoo: "Minä olen Paavalin puolta", toinen: "Minä Apolloksen", joku taas: "Minä Keefaan", joku vielä: "Minä Kristuksen". Onko Kristus jaettu? Ei kaiketi Paavali ole ristiinnaulittu teidän edestänne? Vai oletteko te kastetut Paavalin nimeen? ”
Lähinnä Kolossalaiskirjeen toisesta luvusta voimme nähdä, että ilmeisesti nämä harhaopettajat korostivat juutalaisten juhlien ja tapojen noudattamista (Kol 2:17-18), tahtoivat ympärileikkauttaa pyhiä edellytyksenä pelastumiselle (2:11) (srk:nnassa oli todennäköisesti sekä juutalaisuudesta että pakanuudesta kääntyneitä) ja halusivat väheksyä Jeesuksen ristin työn voimaa ja täydellisyyttä pyrkien koroittamaan oman nöyryyden ja tekojen merkitystä sekä ehkä tietoja, joita olivat saaneet enkeli-ilmestyksistä (jakeissa 18-19).
Sen tähden Paavali muistuttaa kaikessa Jeesuksen ristin työn täydellisyyttä (Kol 2:14-15) ja kuinka Hänessä on kaikki viisauden ja tiedon aarteet kätkettyinä (Kol 2:3).
Ja sen jälkeen Paavali muistuttamalla vain kehoittaa heitä kiinnittämään mielensä Kristukseen, siihen mikä on ylhäällä eikä mikä on maan päällä (Kol 3:1-2). Panemaan pois lihan teot eli kuolettamalla kaikki maalliset jäsenet ja pukeutumaan sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, sävyisyyteen, pitkämielisyyteen ja kärsimään toinen toistaan ja antamaan toinen toisilleen anteeksi, jos kenellä on moitetta toista vastan, jne. (Kol 3:5-17).
Näin siis isällisellä huolenpidolla Paavali tahtoi ohjata ja varoittaa Kolossassa asuvia pyhiä, että heillä säilyisi keskinäinen yhteys ja rakkaus kaikkia pyhiä kohtaan, josta hän heitä kirjeen alussa ylisti ! (Kol 1:4).
Ja kun tähän liitämme vielä muutaman ajatuksen kirjeestä Filemonille sekä lopputervehdyksistä ilmenevät viestit ja kehoitukset myös Kolossalaiskirjeestä, niin saatamme saada jonkinlaisen kokonaiskäsityksen siitä, millaista asennetta ja käyttäytymistä kaikkia pyhiä kohtaan meidänkin tulisi etsiä kristittyinä seurakunnassa eli Kristuksen ruumiissa; edistääksemme Jumalan Valtakunnan esiintulemista tämän maailman keskellä.
Katsomme siis hieman Paavalin kirjettä Filemonille. Muistutan siis, että Filemon asui Kolossassa eli oli yksi Kolossan seurakuntaan kuuluneista pyhistä.
Filem 1:1-5
1. Paavali, Kristuksen Jeesuksen vanki, ja veli Timoteus rakkaalle Filemonille, työtoverillemme,
2. ja Appialle, sisarellemme, ja Arkippukselle, taistelutoverillemme, ja sinun kodissasi kokoontuvalle seurakunnalle.
3. Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!
4. Minä kiitän Jumalaani aina, muistaessani sinua rukouksissani,
5. sillä minä olen kuullut sinun rakkaudestasi ja uskostasi, joka sinulla on Herraan Jeesukseen ja kaikkia pyhiä kohtaan;
Tässä Paavali ja Timoteus pitää Filemonia heidän työtoverinaan ja Paavali kiittää tässä myös Filemonin rakkaudesta kaikkia pyhiä kohtaan, joka oli luonteenomaista siihen aikaan Kolossan seurakunnalle kokonaisuudessaan.
Filemonin lisäksi kirjeen alkutervehdyksen kohteena mainitaan Appia (perimätiedon mukaan Filemonin vaimo) ja Arkippus (perimätiedon mukaan heidän poikansa) sekä myös Filemonin kodissa kokoontuva seurakunta.
Kyseessä oli siis Kolossan seurakunta, joka kokoontui siis ainakin Filemonin kodissa.
Kuten tiedämme arkeologisista kaivauksista ja historian kirjoituksista, niin tuohon aikaan kodit olivat yleensä hyvin pieniä kooltaan. Myös Kolossalaiskirjeen sisällöstä käy selville, että Paavali puhutteli kirjeessä useita veljiä, useita isiä, äitejä, lapsia sekä myös isäntiä ja palvelijoita, joten Kolossan seurakunnan koko oli ilmeisen suuri. Ja myös tiedämme, että alkuseurakunnan aikana oli yleinen tapa kokoontua kodeissa, kuten myös pyhäkössä tai kouluilla, kuten Paavali itsekin teki julistustyössään. Vasta myöhemmin alettiin rakentamaan erillisiä rakennuksia seurakunnan pyhien kokoontumista varten. Tästä voimme siis päätellä, että Filemonin koti oli todennäköisesti vain yksi monista Kolossan seurakunnan alueella.
Tärkeä näkökohta on tässä huomioida edelleen se, että Paavali kirjeessään korostaa myös Filemonin rakkautta kaikkia pyhiä kohtaan, kuten aiemmin luimme Kolossalaiskirjeestä. Siis sekään tosiasia, että todennäköisesti kaikki eivät mahtuneet tai muuten voineet osallistua Filemonin kodissa tapahtuneisiin seurakunnan kokoontumisiin, ei eroittanut heitä toisten yhteydestä eikä vähentänyt heidän rakkauttaan toisiansa kohtaan Kolossan kaupungin alueella.
Eikä sekään, että toiset pyhät Kolossan kaupungissa todennäköisesti mieltyivät kokoontumiseen jonkun toisen kodissa ennemmin kuin Filemonin kodissa. Silti he kaikki olivat edelleen yhtä Kolossan seurakuntaa, jota voitiin jopa kehua rakkaudesta kaikkia pyhiä kohtaan sillä alueella. Kaikki olivat siis yhtä Kristuksessa ja jäseninä Kristuksen ruumiissa eli seurakunnassa. Ei ollut eroittavia väliseiniä, puolueita, ei nimiä tai muutakaan. Kaikki kunnioittivat ja arvostivat toisiaan. Ja silti varmasti oli ihmisillä silloinkin erilaisia mielipiteitä ja eri näkemyksiä oppikysymyksistä.
Edelleen voimme nähdä tämän rakkauden ja yhteyden tulevan myös läpi Paavalin sanoista Filemonille kirjeen seuraavissa jakeissa:
Fil 1:6-7
6. ja rukoukseni on, että sinun uskosi, se usko, joka on meille yhteinen, olisi väkevä kaiken hyvän tuntemisessa, mikä meillä Kristuksessa on.
7. Sillä minä olen saanut paljon iloa ja lohdutusta sinun rakkaudestasi, koska pyhien sydämet ovat virvoittuneet sinun kauttasi, veljeni.
Tässä Paavali kiittää Filemonia siitä, kuinka hänen kodissaan ovat pyhien sydämet saaneet virvoittua.
Ja seuraavissa jakeissa näemme, kuinka Paavali lähestyy Filemonia isällisesti, vaikka hänellä olisi apostolin aseman kautta mahdollisuus häntä käskeäkin :
Fil 1:8-12
8. Sentähden, vaikka minulla Kristuksessa on paljon rohkeutta käskeä sinua tekemään, mitä tehdä tulee,
9. niin rakkauden tähden minä kuitenkin mieluummin pyydän, ollen tämmöinen kuin olen, minä vanha Paavali, ja nyt myös Kristuksen Jeesuksen vanki -
10. pyydän sinua poikani puolesta, jonka minä kahleissani synnytin, Onesimuksen puolesta,
11. sinulle ennen hyödyttömän, mutta nyt sekä sinulle että minulle hyödyllisen;
12. hänet minä lähetän sinulle takaisin, hänet, se on: oman sydämeni.
Näissä ja myöhemmissä jakeissa Paavali siis ohjeistaa isällisesti Filemonia ottamaan vastaan takaisin orjansa – Onesimuksen, joka oli ilmeisesti karannut hänen luotaan ja vieraillut Paavalin luona Roomassa vankilassa, jossa Paavali oli hänet saanut johdattaa uskoon (jae 10).
Paavalin hyväksyntää ja kiitollisuutta Kolossan seurakunnan toimintaa kohtaan myös Filemonin kodissa vahvistaa edelleen myös Kolossalaiskirjeen 4 luvun jae 17, jossa Paavali kirjoittaa näin: ”Ja sanokaa Arkippukselle: "Ota vaari virasta, jonka olet saanut Herrassa, että sen täysin toimitat".
Ja tässä Filemonin kirjeen alkutervehdyksessähän me näimme, että se oli osoitettu myös Arkippukselle, joka perimätiedon mukaan olisi ollut Filemonin poika. Perimätietojen mukaan Arkippus olisi toiminut Kolossan seurakunnassa saarnaajan tehtävissä ja myöhemmin kenties Laodikean piispana. (Filemonia on myös pidetty eräiden perimätietojen mukaan Kolossan seurakunnan piispana eli johtajana.) Näitä tietoja ei kuitenkaan Raamattu sellaisenaan vahvista, joten kannattaa jättää ne omaan arvoonsa.
Paavalin kehoituksesta kuitenkin tässä Kol 4:17 jakeessa sekä Filemonin kirjeen 1:2 viittauksesta ”taistelutoveriimme” käy ilmi, että kyseessä voisi olla julistustyötä tekevästä palvelijasta.
Eli kaikesta näistä edellä esille tulleista asioista voimme yhteenvetona todeta lopuksi seuraavaa: Kolossan seurakunnan yhteys ja rakkaus kaikkia pyhiä kohtaan oli Paavalin kirjeissä yhteinen nimittäjä. Vaikkakin hän murehti sen jatkumisesta, niin hän pyrki käyttämään apostolin virkaansa ohjatakseen seurakuntaa rakkaudella (vaikka ei ollut ilmeisesti sen perustaja) oikeaan suuntaan, koska harhaopettajia oli alkanut alueella kierrellä. Paavali kehoitti Filemonia jatkamaan hyvää työtänsä Herrassa, samoin Arkippusta pitämään vaarin virastansa ilmeisesti sananjulistajan tehtävässään, kun todennäköinen seurakunnan perustaja Epafraas oli vankitoverina Paavalin kanssa (Filem 1:23).
Kolossan seurakunnan pyhillä oli vahva yhteys ja keskinäinen rakkaus. Sitä ei voinut horjuttaa harhaopettajien vierailu alueella, toisin kuin oli käynyt Korintossa, jossa oli riitaisuutta, kateutta ja puoluehenkisyyttä. Siksi Paavalikin ohjasi Kolossan kaupungin pyhiä kirjeellään luottaen heidän rakkautensa Jumalaan ja toisiinsa olevan suurempi kuin mikään vihollisen juoni.
Valitettavasti taidamme tänä päivänä nähdä enemmänkin Korinton kaupungissa ollutta pyhien toimintaa kuin Kolossan kaupungissa ollutta ?
Näemme kuinka vihollinen on onnistunut hajoittamaan seurakunnan pieniksi palasiksi ja erottautuneen toinen toistensa yhteydestä. Voimme elää todeksi Paavalin sanat Korinton seurakunnalle ”Tarkoitan sitä, että yksi teistä sanoo: "Minä olen Paavalin puolta", toinen: "Minä Apolloksen", joku taas: "Minä Keefaan", joku vielä: "Minä Kristuksen"(1. Kor 1:12). Meille jää siis kysymys, kuten Paavalillekin seuraavassa jakeessa: ”Onko Kristus jaettu?”
Nykyiselle tilanteelle, jossa on eri seurakuntia johtajineen, nimineen, tapoineen sekä oppeineen kymmenittäin yhdellä paikkakunnalla, emme ilmeisesti voi juuri mitään. Mutta voimme tehdä sen, mikä meille kuuluu. Puhdistaa sydämemme ja alkaa rakastamaan kaikkia pyhiä siinä kaupungissa, missä elämme ja toimimme. Kuulummehan kaikki yhdessä Kristuksen ruumiiseen. Ehkäpä sen kautta voimme saada Jumalan käden liikeelle.
Se mikä on mahdotonta ihmisille – on Jumalalle mahdollista.
Tehkäämme siis rakkaat oma osuutemme ja puhdistautukaamme kaikesta epäpyhästä panettelusta, valheen puhumisesta, arvostelusta ja kateudesta toisiamme kohtaan ”Ja rauhan Jumala on pian musertava saatanan teidän jalkojenne alle. Herramme Jeesuksen armo olkoon teidän kanssanne” Room 16:20
Siunaten
Juha Norolampi
torstai, 20. tammikuuta 2011
Kuninkaan aasi
Oli jälleen uusi päivä Israelissa, perjantai-aamu, Nisan-kuun 9. päivä vuonna 30 jKr. Keväinen aurinko nousi lämpimänä ja osui aamun ensimmäisinä tunteina Öljymäen itärinteille valaisten pienen Beetfagen kylän. Viljelijät ja maatyöläiset heräilivät ja osa heistä oli jo lähtenyt viini-ja viikunaviljelyksille tai pelloille työhön. Ihmisiä kulki verkkaiseen tahtiin kylän teillä ja tori alkoi herätä myös uuteen aamuun.
Pienessä kylässä oli erään perheen talo, jonka isäntä oli jälleen lähtenyt työhön ja ottanut aasinsa mukaan. Talon ulko-oven viereen, kujalle, oli sidottu aasin varsa. Tuo yksinäinen varsa oli aamulla jälleen nähnyt, kuinka isäntä vei sen äidin työhönsä mukaan, mutta sitä ei kukaan huolinut. Niin oli käynyt jo pitkään – vuosien ajan.
Nuori aasin varsa tunsi, että olisi ollut jo kauan valmis lähtemään mukaan ja sen sydän paloi halusta saadakseen olla hyödyksi isännälleen. Mutta joka aamu sen sydän joutui särkymään yhä uudelleen ja uudelleen ja toiveet päästä koskaan isäntäänsä palvelemaan näyttivät iäksi rauenneilta.
”Oi, jospa minusta olisi edes jollekin hyödyksi tai joku minutkin huolisi työhön”, huokaili varsa ja hirnahti niin, että kujan varrella jokaisen kodin asukas sen varmasti kuuli. Tuo oli sen sydämen suuren tuskan huokaisu, jota kukaan ei tuntunut ymmärtävän. Päivästä toiseen olla sidottuna oven pieleen ja katsella kujalla kulkevien ihmisten ja eläinten touhua. Joskus ohikulkija silitti sitä ja katsoi säälivällä katseella, kun se oli yksin ja sidottu. Aika-ajoin sen eteen tuotiin heiniä syötäväksi ja läheisestä lähteestä raikasta vettä kaukaloon juotavaksi. Kaukalokin oli niin kaukana, että joka kerta kurkottaessa sieltä juomaan tuntui, että naru kaulassa kuristi kurkkua, niin ettei vesikään tahtonut mennä alas. Monesti se mieluummin kärsikin janon näännyttävästä olotilasta, kuin pyrki kaukalosta saamaan raikasta vettä, niin tuskaiselta se tuntui.
Tunnit kuluivat jälleen verkkaisesti ja varsa yritti saada ajatuksensa pysymään koossa, kunnes taasen illalla näkisi isäntänsä saapuvan yhdessä äitinsä kanssa työstä. Illalla alkaisi sapatin valmistaminen ja sitten tulisi vain odottelua, odottelua ja odottelua.
Kun päivä oli kuumimmillaan ja varsa oli torkahtanut hetkeksi, heräsi se yht´äkkiä tuttuun ääneen ja kavioiden kopsintaan. ”Mitä nyt ? Oliko nyt jo ilta ?”, se ajatteli. Se oli selvästi äidin kavioiden kopse ja isännän ääni, joka ohjaili kulkua läpi kapeata kujaa. ”Ei nyt ole ilta, mutta mitä on tapahtunut ?”,varsa ihmetteli nähdessään jo heidän saapuvan. Kun aasintamma oli laitettu varsan viereen ja ruokittu yhdessä iloitsevan varsan kanssa, niin isäntä oli kertonut vaimolleen ja lapsilleen syyn varhaiseen saapumiseen. Isäntä kertoi, kuinka työt olivat sujuneet sinä päivänä poikkeuksellisen nopeasti ja mitään ei enää ollut kerättävissä sinä päivänä sadosta. Kaikki oli saatu talteen ja siksi hän oli kokenut lähteä kotiin. Tätä hän yhdessä perheensä kanssa ihmetteli, sillä sellaista ei ollut koskaan aikaisemmin tapahtunut. Lisäksi isäntä kertoi arkaillen, että oli aivan kuin miesääni olisi hänelle lempästi täynnä ihmeellistä rauhaa sanonut:”Mene jo kotiisi”. Tätä he eivät ymmärtäneet, mutta niin hän nyt oli saapunut etuajassa kotiin.
Samassa kuului ulkoa aasintamman ja varsan hirnunta ja jotain outoa meteliä. Isäntä päätti lähteä katsomaan ja huomasi hämmästyksekseen, että kaksi vierasta miestä ovat irrottamassa hänen varsaansa! Isäntä huutaa heille:”Mitä te teette, kun päästätte varsan ?”. Vieraat miehet kääntyvät isännän puoleen ja sanovat rauhallisella äänellä:”Herra tarvitsee sitä”. Isäntä ihmettelee, mitä nämä miehet ovat tekemässä, kun vievät hänen aasinsa. Mutta silloin hänen sydämensä täyttää samanlainen ihmeellinen rauha ja lepo, jonka hän juuri hetki sitten oli kokenut pellolla ollessaan. Jotenkin isäntä ymmärtää, että on turvallista antaa aasit näiden vieraiden huostaan. Näin isäntä luopuu aaseistansa ja jää yhdessä perheensä kanssa ihmettelemään kaikkea tapahtunutta.
Aasin varsa on juuri kokenut jotain ihmeellistä ja miettii:”Mitä on tapahtunut? Ketä ovat nämä miehet? Minne minua viedään? Miksi isäntä päästi minut näiden miesten mukaan?”. Onneksi sen äiti on mukana ja kaikesta hämmennyksestä huolimatta varsan sydämessä on ihmeellinen rauha eikä sitä – ihme ja kumma – pelota yhtään.
Kuljettuaan muutaman virstan matkan, saapuivat he toiseen kylään – Betaniaan. Aasin varsa viedään erään talon eteen, jossa on paljon miehiä ja muutamia naisia. Sitten varsan päälle laitetaan vaatteita, samoin sen äidin – aasintamman päälle. Varsa ihmettelee mitä tämä kaikki on. Yht´äkkiä sen eteen tulee mies, jota toiset kutsuvat nimellä Herra, toiset Rabbi tai Mestari. Kaikki tuntuvat kunnioittavan ja arvostavan tätä miestä. ”Kuka tämä mies on?”, pohtii varsa ja ihmettelee sitä erikoista tunnetta, joka on sen sydämeen tullut. Aivan kuin selittämätön rauha ja rakkaus laskeutuu sen sydämeen lämpimän virran tavoin tuon miehen sitä lähestyessä. ”Mitä nyt ?!”, kauhistuu varsa. Tuo mies nousee sen selkään ja samalla sitä sekä äitiä aletaan viemään kohti uutta määränpäätä.
Erikoinen seurue laskeutuu mutkaista tietä pitkin alas Öljymäeltä ja edessä avautuu Jerusalemin loistelias ja juhlaväellä kansoitettu kaupunki. Väenpaljous on tullut valmistautumaan tulevan pääsiäisen ja happamattoman leivän juhlaa varten, jota vietetään Nisan kuun 14.pvästä alkaen. Nuoren varsan sydän pomppoilee villisti, kun se näkee tuon ihmeellisen kaupungin avautuvan silmiensä eteen. Ei se ole koskaan nähnyt näin paljon ihmisiä tai rakennuksia elämässään. Eihän mikään ihme, kun on ollut sidottuna pienen ikänsä isäntänsä oven pieleen ja joskus vain saanut käydä läheisellä kedolla tuoretta heinää maistamassa. Mutta koskaan ei ole yksikään ihminen sen selässä istunut. Mutta nyt, kuka olikaan tämä mies, jota se sai arvon kuljettaa?
Kun kaupunki lähestyi, juoksi paljon ihmisiä tätä seuruetta vastaan. Osa väestä laski vaatteensa aasintamman ja varsan eteen, toiset katkoivat kedoilta lehviä laskien ne maahan, toiset palmunoksia. Ja ihmiset iloitsivat ja lauloivat kovalla äänellä jotain ihmeellistä laulua: ”Hoosianna, siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen, Israelin kuningas!” . Varsa heristeli suuria korviaan:”Mitä! kuningas? Israelin kuningasko?”, ja katsoi äitiänsä yhtä kysyvänä kuin äitinsä katsoi sitä takaisin. ”Onko tämä kuningas, jota kannan selässäni? Minä? Miten minä, joka olen koko elämäni ollut vain sidottuna isäntäni oven pieleen? Jota kukaan ei ole tahtonut ottaa työhönsä? Ja jota monet silmäparit katsoivat säälien ohikulkiessaan?”,nuori varsa oli pakahtua sydämessään hämmennyksestä ja tästä yllättävästä käänteestä elämässään. Juuri kun se oli ollut valmiina luopumaan kaikesta toivosta saada koskaan palvella ketään. Juuri kun se oli ajatellut, että sen elämä ei koskaan muuttuisi eikä kukaan sitä tarvitsisi. Mutta nytkö kaikkiin sen kysymyksiin ja huokauksiin oli tullut vastaus. Tämäkö oli se tehtävä, jota varten sen oli pitänyt kärsivällisesti odottaa kaikki nämä vuodet? Varsa oli täynnä kysymyksiä, hämmennystä, mutta samalla äärettömän täynnä iloa ja kiitollisuutta sitä kohtaan, joka oli nyt sen katsonut arvolliseksi palvelemaan näin jalossa tehtävässä: ”Kuninkaan aasina!”.
”Kuinka voisin koskaan kiittää tarpeeksi? Oi, miksi olinkaan niin paljon valittanut ja murehtinut!”, tuumaili aasin varsa kulkiessaan ihmisjoukon tungeksiessa ympärillä. ”Kaikkihan oli jo varmasti ennalta näin suunniteltu, enhän minä turhaan tänne maailmaan syntynyt”, tuntui varsa nyt ymmärtävän. Ja sen silmäkulmaan alkoi muodostua kyyneleitä, jotka hiljalleen valuivat noroina pitkin sen poskia pudotakseen yksitellen polulle levitettyjen vaatteiden ja lehvien päälle. Valtaisa rauha oli vallannut varsan sydämen. Nyt se tiesi, että tämä mies, jota ihmiset kutsuivat Herraksi, Rabbiksi, Mestariksi, Israelin kuninkaaksi, Daavidin Pojaksi ja Jeesukseksi, tarvitsi sitä. Ja se riitti tälle varsalle, että sai olla katsottu arvolliseksi palvelemaan aasina tätä Kuningasta, juuri sellaisena kuin se oli luotukin tänne maailmaan. Ja vaikka se olisi vain tämä yksi matka, jonka se saisi tehdä Kuninkaansa hyväksi – se olisi kaiken sen arvoista, mitä oli saanut kärsiä odottaessaan. Ja Jerusalem lähestyi kulkuetta illan hämärtyessä...
Hyvä lukija, tämä kertomus kumpusi Raamatun teksteistä, jotka voit lukea Uuden Testamentin evankeliumeista. Lue Raamatun kohdat ja pyydä, että Pyhä Henki avaa ne juuri sinulle tarkoittamallaan tavalla ja mieti, mikä on Raamatun sanoma juuri sinulle niiden tekstien kautta.
(Matt 21:1-11; Mark 11:1-10; Luuk 19:29-38 ja Joh 12:12-16)
Siunaten Juha-veli.
Videoita tilaisuuksista matkan varrelta.
Videoita nähtävillä myös palvelussa http://www.vimeo.com/, http://www.youtube.com/ sekä http://www.godtube.com/ . Etsi hakusanalla "Juha Norolampi". Tutustu myös Juha Norolammen palvelutyön sivustoon: http://www.gofmi.org/ ja kuuntele saarnoja ilmaiseksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)